Väinö Tuonela on levoton sielu, joka on vaeltanut ihmiskunnan historiassa aina sen alkuajoista lähtien. Inkarnaatiot eri aikakausina ovat olleet mitä erilaisimpia hahmoja. Varhaisimmat muistikuvat vievät hänet samoilemaan Suomen saloille Väinämöisen rinnalla yhtä lailla kuin Vanhan Testamentin maisemiin fariseusten riettaisiin orgioihin. Balkanin seudun suullinen perinne tietää kertoa mustalaisleirin mukana liikkuneesta vertaansa vailla olleesta pelimannista, jonka musiikillisissa tulkinnoissa paistoi läpi juutalaisen säveltaiteen vivahteet. Yhdysvaltojen sisällissodan ajoilta löytyy merkintöjä mustan orjanaisen ja varakkaan tilallisen äpärälapsesta nimeltään Wayne Underworld. Tuttua on loputon raadanta puuvillapelloilla syvän etelän auringon alla ja raukean väsyneet iltamat valittavan juurimusiikin säestämänä.

Ilmeistä kuitenkin on, että Väinö Tuonelan juuret ovat ennen kaikkea suomalaisugrilaisslaavilaisessa maaperässä. Vieraita eivät ole vodkan sumentamat painajaiset Venäjän tsaarin hovissa Rasputinin mestaroimissa bakkanaaleissa kuten ei myöskään Siperian ankarat talvet pakkotyössä, johon tuomittiin Suomen niemen kaikkein raakalaisimmat murhamiehet. Pentti Haanpään kuvaama maailmansodan jälkeinen suomalainen sielunmaisema tai Pohjanmaan häjyjen ”urotyöt” ovat eittämättä jättäneet jälkensä tuohon levottomaan sieluun.