Ajankohtaista

Muutoksia ravintola Sohwin järjestelyissä

Ravintola Sohwi sulkee Yläkaupungin Yössä ovensa ennakkotiedoista poiketen jo klo 02.00. Alkuperäisessä ohjelmassa Sohwin viimeisenä esiintyjänä ollut Candy Starr & The Brewshakes esiintyy Ylä-Ruthilla klo 00.45. Lisäksi Sohwi Areena ei tänä vuonna ole anniskelualuetta, vaan ikärajaton tapahtumapaikka, jonne sisäänkäynti tapahtuu Seminaarinkadulta Ylä-Ruthia vastapäätä.

Telttalavan ohjelma ja aikataulu on Sohwi Areenan ennakkotietojen mukainen. Katso Sohwin ja Sohwi Areenan ohjelma täältä.

 

Festivaalin ohjelma on julkaistu

Kahdennenkymmenennen Yläkaupungin Yön ohjelma on julkaistu. Ohjelmalehti on saatavilla Yön tapahtumapaikoista, Jyväskylän museoista, kauppakeskuksista, kirjastoista ja ravintoloista. Päivittyvää tapahtumaohjelmaa kannattaa seurata myös festivaalin kotisivuilla.

Merkkivuoden ohjelmistossaan nuoren aikuisen ikään tullut kaupunkifestivaali peilaa omaa historiaansa ja tapahtumapaikoilla saatetaankin kokea takautumia ensimmäisistä Öistä 1990-luvun alusta. Vuonna 1992 mukana ollut Seminaarinmäen mieslaulajat tekevät näyttävän paluun Seminaarinmäelle Alvarin Aukiolla. Semmarien show on täynnä huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, 20 miehen voimin. Yliopiston päärakennuksen aulassa on esillä 2.5.-31.5. Yläkaupungin Yö 20 -vuotta juhlanäyttely, jossa on nähtävillä julisteita ja valokuvia Yön alkuvuosista näihin päiviin.

Yö on myös vahvasti kiinni tässä päivässä ja tarjoaa tänäkin vuonna monipuolisen taide- ja kulttuurikattauksen. Tapahtuma käynnistyy lauantaina 19.5. klo 10 vauhdikkaalla lastenohjelmalla ja jatkuu Yläkaupungin alueella kymmenissä tapahtumapaikoissa vuorokauden ympäri aina sunnuntaiaamun Aamukasteklubiin saakka.